Varjakan Kartanon Historiaa
Oulunsalon Varjakkaan katsotaan alueellisesti kuuluvan, mantereen puoleinen osa, Varjakan saari ja sen osana oleva Pyydyskari. Varjakan nimen alkuperä on mahdollisesti peräisin viikinkien tekemistä pohjanretkistä. Nimen taustalla on arveltu olevan hämäläisten antama nimitys viikingeille, joka perustuu slaavilaiseen varjagi sanaan, mikä tarkoittaa kauppamiestä.
Varjakan tila mainitaan ensimmäisen isojakokartassa vuonna 1762, tosin tilan perustamisvuodeksi mainitaan vuosi 1775. Henrik Wacklinin merikartassa vuodelta 1785 mantereen puoleinen Varjakan tilan iso päärakennus on mainittu erillisenä merimerkkinä. Joidenkin lähteiden perusteella on selvinnyt, että vuonna 1844 Varjakan tilaa on isännöinyt Jaakko Eerikinpoika, tilan talonvartijana toimi säveltäjä Johan Julin.
Franzénien vaikutus alueella ajoittuu vuoteen 1842, tällöin Frans Johan Franzén osti Ervastinkylällä sijainneen Kosusen tilan, siihen kuului myös Varjakan saari. Franzén perusti vuonna 1852 sittemmin saaren etelärannalle laivavarvin eli laivaveistämön ja hurstitehtaan. Krimin sodan aikoina englantilainen laivaosasto vieraili aina Oulussa asti, tuolloin he polttivat Varjakassa rakenteilla olleen laivan, mutta itse laivavarvi säästyi. Laivavarvi purettiin kokonaan vuonna 1919. Laivaveistämöltä valmistui seuraavat purjealukset:
Kuunari Alku vuonna 1856
Parkki Franzén vuonna 1857
Parkki Suomi vuonna 1857
Parkki Warjakka vuonna 1859
Parkki Salo vuonna 1862 (Parkki Salo oli viimeinen purjealus joka valmistui laivaveistämöltä.)
Laivanrakennuksen myötä, F. J. Franzén rakensi varjakan saareen komean Franzénin kartanon, se sijaitsi saaren nokassa lähellä rantaa. Kartanon lipputangon kärjessä olevassa tuuliviirissä on tiettävästi ollut vuosiluku 1862, mikä viittaa kartanon tarkkaan valmistumisajankohtaan. Aluksi Franzénit asuivat saarella vain kesäisin, mutta vuodesta 1875 alkaen he muuttivat asumaan kartanolle vakinaisesti. Kartano isäntänä saarella toimi Frans Johan Franzén vuoteen 1869 asti. Franz Johanilla oli kaksi poikaa, jotka molemmat olivat lähteneet merille. Vanhempi pojista, Franz Johan Ferninand, jatkoi Varjakan saaren kartanon ja mantereen Vanhan Varjakan isäntänä 1869 palattuaan meriltä.
Nuorempi veljistä merikapteeni Georg (Jori) Gustaf Franzén osti tilat veljeltään 1883. Oston taustalla vaikutti mahdollisesti Franzénin kauppahuoneen huono taloudellinen tilanne, kauppahuone oli kahdesti ollut konkurssitilassa 1870-luvulla. Jori Franzén ryhtyikin päätoimiseksi maanviljelijäksi ja kalastajaksi. Jori Franzén oli mukana perustamassa uutta puutavarayhtiötä, Warjakka Trävaruaktiebolagetia, jonka oli tarkoitus aloittaa sahatoiminta saarella. Kuitenkin Jori luopui sittemmin hankkeesta ja myi vuonna 1898 kyseiselle yhtiölle Kosusen tilan ja Varjakan Kartanon mukaan lukien siihen kuuluneet saaret. Varjakan mantereen puoleinen Vanha Varjakka pysyi kuitenkin Jori Franzenilla. Vanha Varjakka tila oli ollut vuokralla Oulun läänille vuosina 1871–1880 ja siinä toimi kasvatuslaitos. Tuohon aikaan tilan päärakennus koostui, kaksikerroksisesta, kymmenhuoneisesta kartanosta, kartano paloi vuonna 1880. Myytyään vuonna 1898 Kosusen tilan ja Varjakan saaren alueen Jori Franzén rakennutti vuonna 1900 komean kartanon palanneen Vanhan Varjakan tilalle, päärakennus sijoitettiin pihapiirin pohjoissivulle. Jori Franzén kuoli vuonna 1903, jolloin nuori leski joutui myymään tilan Helsinkiläiselle asianajajatoimisto Castrén & Snelmannille, he myivät tilan eteenpäin Warjakka Trävaruyhtiölle.
Mantereen puolella sijaitsevaa kartanoa kutsuttiin Vanhaksi Varjakaksi erotuksena saaren puolen kartanosta, jota kutsuttiin Varjakan kartanoksi. Jori Franzénin rakennuttamat hirsirakennukset olivat jyhkeitä, pitkänurkkaisia ja lamasalvosrakenteisia. Sahan aloitettua toiminnan saarella Varjakan kartano muutettiin sahan pääkonttoriksi ja Varjakan kartano nimellä alettiin käsittää mantereen puolen kartanoa. Ulkovuorauksen Varjakan kartano sai vuonna 1920, muuten kartano on säilyttänyt alkuperäisen ulkoasun. Nykyäänkin Varjakan Kartano seisoo sillä samalla paikalla mihin Jori Franzén sen rakennutti. Nykyään päärakennusta kutsutaan Kapteenintaloksi.
Lähde: Hirviniemi H. 1995. Oulunsalon Varjakka. Diplomityö. Oulun yliopisto, Oulu
Varjakan saaren saha
Varjakan saaren höyrysahan rakennustyöt aloitettiin vuonna 1898. Varjakan saari siirtyi G. G. Franzénilta kaupan kautta Varjakan Puutavara Osakeyhtiölle, jossa yhtiö osti Kosusen tilan alueita johon myös kuului silloiselta nimeltään Vähä-Varjakan saari. Yhtiön perustajia olivat rouva Hanna Nordbland, sahanisännöitsijä Johan Nordbland, insinööri K. Th. Sohlberg, varakonsuli K. E. Granberg ja Edv. L. Sandman. Yhtiön pääoma oli 750 000 markkaa. Sahan toiminta alkoi vuonna 1900, tällöin tuotettiin puutavaraa noin 16 300 m³. Suhdanteiden yleinen muutos kehitys koko maan sahatoiminnassa johti siihen, että Varjakan Puutavara Osakeyhtiö yhdistyi neljän muun alueen sahayritysten kanssa vuonna 1912. Uuden yhtiön nimeksi tuli Ab Uleå Oy, pääomaksi muodostui 13 810 000 markkaa. Yhtenä huomiona yhtiön suuruudesta voidaan todeta, että se oli siihen aikaan maan kolmanneksi suurin maanomistaja. Tästä johtuen, yhtiöllä oli merkittävästi taloudellista valtaa, joka ulottui myös sisämaahan asti.
Vuonna 1920 Varjakan saaren sahalla tehtiin mittava laajennus, joka johti tuotannon merkittävään lisäykseen. Sahalaitos oli tuolloin tuotanto kapasiteetiltään yksi suomen suurimpia ja jopa yksi pohjoismaiden suurimpia. Varjakan saha oli aluksi neliraaminen, mutta vuonna 1920 saha oli jo 12-raaminen. Saaren komea konttorirakennus rakennettiin myös uudistusten myötä vuonna 1920. Uudistusten ja laajennuksien alkuun laittavana voimana oli sahalla sattunut suuri tulipalo vuonna 1919. Työntekijöidenkin olosuhteet paranivat uudistusten myötä. Sahayhtiö rakennutti mantereen puolelle peräti kahdeksantoista 2—4 perheen asuntoa. Asunnot sijaitsivat Kukon- ja Finninkadun varrella (nykyäänkin on nähtävillä vanhojen asuintalojen perustuksia Varjakkaan menevän tien varrella). Saarella sijaitsi myös iso asuntoparakki jota kutsuttiin poikamiesparakiksi, parakissa asusteli yleensä sahalla työskenteleviä poikamiehiä.
Sahan merkitys kunnalle oli huomattava ja voidaankin todeta, että saha oli kunnan toinen epävirallinen keskus. Sahan työllistävä vaikutus oli niin suuri, että 1920-luvun jälkipuolella noin 45% kunnan asukkaista sai toimeentulon sahateollisuudesta. Varjakan höyrykäyttöisen sahan voimansiirtoakseli katkesi heinäkuussa 1929. Työt keskeytettiin aluksi akselirikon johdosta tilapäisesti, mutta sittemmin se osoittautui lopulliseksi seisokiksi. Todennäköiset syyt sahan alasajoon oli yleisten suhdanteiden heikkeneminen, tästä johtuen yhtiö joutui vähentämään tuotantokapasiteettiä, Varjakan saaren sahalaitos oli yksi yhtiön lopetus kohteista.
Lähde: Hiltunen M. 1987. Oulunsalon historia. Oulunsalon kunta/seurakunta. Pohjolan Sanomat Oy, Kemi
Saaren rikkaasta historiasta on meidän aikaan säilynyt joukko rakennuksia ja muitakin merkkejä kuten vanhat laiturien paalujen jäänteet ja kiskopolut. Saaren kulttuurihistoriallisten arvojen tuominen yleisölle onkin nykyisen Varjakka 2020 -hankkeen keskeisiä tavoitteita. Varjakka 2020 -hankkeen tarkoituksena on kehittää aluetta yleisöystävälliseksi kestävän kehityksen arvot huomioon ottaen, jossa luonnolla on oma erityinen painoarvo. Katso lisää Varjakka 2020 -hanke sivuilta: http://www.oulunsalo.fi/varjakka/